Päästiin lehteen

Viime syksynä käynnistetty musiikkituokio on muuttunut jo tutuksi toiminnaksi. Kaksi eri ryhmää peräkkäin. Tuttu muusikko, tutut osallistujat, ohjaajat välillä vaihtuvat. Laulellaan ja rummutellaan. Tuttuja biisejä ja välillä vähän jotain uutta.

Mikä aiheutti jännitystä?

Valokuvaaja vieraili ryhmässä. Tuleva artikkelisarja käsittelee aikuisopiskelijoita jotka ovat kouluttautuneet työskentelemään taiteen parissa. Minua pyydettiin haastateltavaksi aikuisen ammatinvaihtajan roolissa; olin hyvin imarreltu siitä huomiosta jonka ponnisteluni taideprojektin hyväksi on herättänyt. Valokuvaaja halusi kuvata taidetoimintaa aidossa ympäristössä, pelkkä pönötyskuva ei palvellut artikkelia. Kyllä, ymmärrän ja olen samaa mieltä. Siis työni - tämä taidetoiminta saa huomiota.

Valokuvaaja tuli paikalle ja pian musaryhmäläiset ilmestyivät yksi kerrallaan. Kaikki osallistujat tulivat hymyssä suin eivätkä erityisesti kiinnittäneet huomiota uuteen ihmiseen kameroidensa kanssa. Usein joku satunnainen vieras, jonkun kaveri tai omainen liittyy mukaan musaryhmään.
Valokuvaajan vierailusta oli tiedotettu ennakkoon ryhmälle. Kerroin, että hänen työnsä ei aiheuta kenellekään mitään ylimääräisiä toimenpiteitä. Hän ei kuvaa asiakkaita niin, että heitä tunnistaisi kuvista.

Olin myös vaihtanut hiusteni väriä edellisen kerran tapaamisen jälkeen. Iso värimuutos hiuksissa ei todellakaan aiheuttanut mitään reaktiota ryhmäläisissä. (Muusikko ei varmasti edes huomannut moista.) Hyvä näin.

Sininen tukka?

Siis ei pidä olettaa, että rutiineiden muuttaminen olisi automaattisesti levottomuutta aiheuttavaa. Itse uskon rutiineiden turvaan, mutta turvallisessa ympäristössä uusien ihmisten (tässä tarkoitan valokuvaajan vierailua) ja muutosten tuoma tuulahdus ovat tervetulleita. Itse asiassa viimeisen tiedon mukaan myös useat voimakkaasti autistisia piirteitä omaavat ihmiset sietävät oikein hyvin myös muutoksia. Tärkeintä on tekemisen mielekkyys. Tuttu ohjaaja ja mielekäs uusi toiminta ovat siis ihan toimiva yhdistelmä. Hallittu muutos rutiineihin voi olla hyväksi.


Kuka jännitti?

Minä. Höh. Muusikko veti tutut biisit ja laulatti meitä omaan rentoon ja osaavaan tapaansa. Tunnelma oli molemmissa ryhmissä juuri niin luonnollinen kuin aina ennenkin. Kaikki ryhmäläiset keskittyivät omaan tyyliinsä joko laulamaan, soittamaan tai kuuntelemaan. Ja joku tanssahteli. Ilmeisesti vain minulle oli syntynyt jotain ihmeellisiä suorituspaineita valokuvaajan vierailusta. En ollut omalla maaperälläni. On vaikeaa toimia luonnollisesti kun on koko ajan linssin tähtäimessä.

Törmäsinkö siis nyt omiin ennakkoasenteisiini siitä, miltä minun pitäisi näyttää omassa työssäni? Miksi?
Laitan valokuvia ja linkin tai viittauksen artikkeliin heti kun se on ilmestynyt.

Mitä yhteistä on taiteilijalla ja taikurilla?

Taiteilija

Kuva: Papunetin Kuvatyökalu

Taikuri

Kuva: Papunetin Kuvatyökalu

 

Taiteilija ja taikuri - mitä yhteistä?

Vastaus: molemmat sanat alkavat t-kirjaimella.

Miksi taiteilijoilta odotetaan usein nopeaa ja ilmaista taiteellista suoritusta?

Liian monta kertaa olen nyt törmännyt mahdottomiin tai jopa kohtuuttomiin odotuksiin taiteilijan työpanoksesta.

Remontositko meidän kylppärin vuorokaudessa - kun olet taitava ammattilainen?  Siivoaisitko sinä oman 100:n neliön kotisi lattiasta kattoon - ja siinä sivussa naapurin asunnonkin: puolessa päivässä - kun olet ammatiltasi siivooja tai pidät selvästi kotitöistä? Entä maalaisitko meille isot sisustustaulut tunnissa, kun meillä olisi tarve saada pian seinille jotain hienoa? Sinä kun olet taiteilija niin varmastikin osaat taikoa meille kauneutta.

Toki monessa muussakin ammatissa saa vältellä sukulaisia ja tuttavia, jotka tarvitsevat juuri sinun ammattialasi osaamista. Yleensä sukulaisalennuksella tai ilmaiseksi. Mutta missä vaiheessa hämärtyy ymmärrys siitä, mikä on edes realistisesti mahdollista? Onko taiteen tekemisessä sellaista glamouria ja taianomaisuutta, että taiteilijat omaavat ylimaallisia taitoja? Luovuus kun on niin voimakasta.

Helposti myös oletetaan, että luovaksi tiedetty henkilö ottaa avosylin vastaan kaikki hänelle nakitetut toimeksiannot. Hän varmaankin nauttii niin kovasti taiteen tekemisestä, että tarttuu heti toimeen kun jossain tarvitaan taiteellista toteutusta. "Et viittis tehdä meille julistetta huomiseksi, kun meillä on se tilaisuus."

Rahasta ja palkasta olen kirjoittanut aikaisemmin tässä blogissani, joten en uppoa nyt tähän korvausasiaan.

Huh sentään: onneksi enemmistönä on taiteilijan työtä, taiteen tekemistä ja sen vaikuttavuutta arvostavia kansalaisia. He ovat yhtä realistisia taidetoiminnan suhteen kuin muiden ammattilaisten työpanoksen vaatimusten kanssa. Kaikkien ei todellakaan tarvitse olla luovia. Työskentely moniammatillisessa ryhmässä vaatii myös itselle vieraan ammattiosaamisen hyväksymistä. Sellaisessa työryhmässä on ihana työskennellä, jossa jokaisen osaamista arvostetaan. Jokainen ammattilainen osaa arvioida toiveiden toteuttamismahdollisuudet ja antaa oman ehdotuksensa hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi.

Tutustuminen; mietiskely; suunnittelu; mahdollisuus; rauhallisuus; tilat ja välineet; tarvittava aika <---> luovuus.

Kolme uutta ryhmää

Kuluneella viikolla käynnistin taidetoiminnan kolmessa uudessa kohteessa. Yhdessä tanssittiin ja kahdessa muussa aloiteltiin kuvataiteilla.

Minulta tilataan taidetoiminnan käynnistys useasta eri syystä: joko halutaan uutta virikettä urautuneeseen arkeen tai halutaan vahvistaa jo hiipumaan päässyttä taidetoimintaa uudelleen. Joskus ohjaajat haluavat lisää eväitä omaan osaamiseensa. Usein pelkästään ulkopuolisen taiteilijan tuleminen paikan päälle tuo jännittävää energiaa ja lisäarvoa arkeen. Minä siis tuon taiteilijan ja toimin käynnistäjänä, järkkärinä ja innostajana; taidetoiminnan managerina.

Uuden taidelähtöisen toiminnan aloitus vaatii suunnittelua

Ensin vierailen kohteessa, tutustun ihmisiin ja kuuntelen heidän ajatuksiaan. Tämän pohjalta lähden etsimään heille sopivaa taideopettajaa. Tällaisia henkilöitä ei istukaan ihan joka oksalla, ja joskus joudun soittamaan useita kymmeniä puheluita kunnes etsintä tuottaa tulosta. Lisäksi olen nyt auttamattomasti myöhässä aikataulusta sikäli, että taideohjaus pitäisi aloittaa vielä tänä keväänä. On hyvin vaikea löytää sekä sopivaa että vapaana olevaa taiteen ammattilaista säännölliseen opetustyöhön - joka alkaisi heti. Nyt pitäisi suunnitella jo ensi syksyn aikatauluja. Taidetoiminta pääsi käyntiin vasta vuoden alusta, mutta olen tarttunut haasteeseen ja yritän saada mielekkään toiminnan käyntiin heti kun vain kohde ja taiteilija saadaan yhdistettyä. Taidetoiminnan vaikuttavuutta voi arvioida vasta kun toiminta on ollut käynnissä jonkin aikaa, joten nyt keskitytään vain ottamaan iloa irti taiteen avulla. Toki tämä on pitkän matkan juoksua, ja suunnittelen toiminnan todentamista kunhan päästään kesään.

Tanssinopettajan löytäminen vaati ne monet puhelut. Lopulta minua onnisti: olin itse asiassa etsimässä kuvataideopettajaa, mutta haaviini tarttui taideopettaja jolla oli myös tanssiopettajan koulutus. Koska kevät on jo pitkällä, niin freelancer-taiteilijat ovat jo varanneet aikansa muualle. Tähän tuli kollegiaalinen apu pelastamaan: kaksi tanssinopettajaa lupasivat vuorotella opettajana niin, että tämä kevät saadaan hoidettua. Loistavaa: nyt kohteessa tanssittaa kaksi eri taustalta toimivaa opettajaa ja luvassa on luovaa tanssia, liike-ilmaisua, itämaista tanssia, bollywoodia, kehontuntemusta, mahdollisesti rentoutusta... ja vaikka mitä.
Asiakkaat antoivat heti palautetta: nauruna, hymyinä, liikkumisena ja jaksamisena. Siis koko tunti jaksettiin olla mukana, aistia ja nauttia liikkeen antamasta ilosta.

Seuraavassa kohteessa senioreista koostuva ryhmä aloitti kuvataidetoiminnan. Voi miten miellyttävän lämmin tunnelma. Ketään ei pakoteta, mutta kaikille tarjotaan mahdollisuus kokeilla maalaamista. Asiakkaat tarttuivat ennakkoluulottomasti hiili-liituihin, siveltimiin ja väreihin. He olivat kyllä maalanneet ennenkin.

Värejä odottamassa - houkuttelevatko nämä vai pelottavatko?

Usein henkilökunnalla voi olla pieni kynnys taidetyön aloittamisessa, meihin kun on elämän varrella tarttunut sellainen suorittamisen luulo. Todella antoisaa oli rauhallisesti arvioida omia tuotoksia tunnin maalaamisen jälkeen. Itsestään voi löytää uusia asioita kun antautuu värien vietäväksi. Ja kaikkea ei tarvitse aina selittää.

Tunnelma, tilanne vai sen hetkinen olotila?

Kolmantena päivänä käynnistettiin taidetoiminta taas uudessa kohteessa. Tällä kertaa oli kaksi eri ryhmää. Ensimmäinen ryhmä aloitti taiteilun aamupäivällä. Heidän kanssaan maalattiin ja keskusteltiin paljon. Katselimme myös kuvakortteja ja tutustuimme paremmin. Ruokatauon jälkeen uudet ihmiset saapuivat. Tosin ensimmäisestä ryhmästä yksi henkilö tuli taas uudelleen mukaan. Hän jaksoi jatkaa vielä iltapäivän ryhmän kanssa ja tehdä vielä uuden työn. Tämähän sopi hyvin.

Tällä viikolla olen siis tutustunut kymmeniin uusiin ihmisiin ja uusiin toimintakulttuureihin.

Jokaisen ryhmän kanssa oli hyvin miellyttävä aloittaa yhteinen taival taidemaailmaan. Jokainen osallistuja toi mukanaan oman persoonansa, oman elämänhistoriansa ja asenteensa. Hyvin monella oli nauru herkässä ja ilo silmässä. Tällaisen yhdessä taiteilun myötä voimme kasvaa ja muokkautua niin ryhmänä kuin yksilöinäkin. Kaikissa ryhmissä oli avoimuutta ja innokkuutta uuteen toimintaan.

Vaikka teimme taidetta, niin uskon että koimme myös paljon enemmän. Näiden ryhmien kanssa on oikein hyvä jatkaa.