Taidetoimintaa vai aitoa taidetta? Kuka ja kenelle?

Silta modernin taiteen museoon Tate Galleryyn. Lontoo 2015.

Taide – taidelähtöinen – hoivataide.

Omassa työssäni käytän yleisesti käytettyjä ilmaisuja taidelähtöiset menetelmät ja taidetoiminta. Saman toiminnan synonyymejä ovat soveltava, voimauttava- tai yhteisötaide. Siis taiteen kautta tapahtuvaa ja koettavaa yhteisöllistä tekemistä. Yhtä kaikki, ilmaisun valinnasta riippumatta toiminta on joko antavaa tai sitten ei. Taidetoiminnan onnistuminen lähtee paljolti sen vetäjästä. Seuraavaksi vastuu siirtyy vastaanottajille ja lopulta kaikki on yhteistyötä. Ihmiseltä ihmiselle.

Viime päivinä on taas kuulunut kritiikkiä hoivataide-sanan käytöstä. Ei haluta, että taiteen käyttöä rinnastetaan perinteiseen hoidolliseen työhön. Lisäksi on esiintynyt pelkoa siitä, että taidetta lähtevät tekemään hoitajat. Samalla jotkin tahot haluavat pitää taiteen täysin erillään muusta taiteeseen linkittyvästä toiminnasta.

Jaana hoitajana vuonna 1971.

 Taidelähtöiset toiminnat parantavat kansalaisten elämän laatua merkittävästi. ”Taiteella on todistettavasti positiivisia vaikutuksia ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen” – kaikki nyökkäävät hyväksyvästi. Mutta sitten tulee pelko siitä, että pitääkö sairaanhoitajien alkaa taideohjaajiksi.

Tai vielä pahempaa: pitääkö taiteilijan ottaa hoidollista vastuuta jos hän ohjaa hoiva-apua tarvitsevia ihmisiä? No niin. Minä kysyn, että pitääkö aina ensimmäisenä lokeroida toimenkuvia? Turvallista on tietysti ja oikeinkin, että työtä tekevä ihminen tietää omat velvollisuutensa ja mitä häneltä odotetaan. Mutta pitääkö aloittaa uuden ajatuksen käsittely sanalla pitääkö…

Taide arjen vahvistajana -taidetoiminnassa taide- ja hoitoalan ammattilaiset työskentelevät yhdessä ja vaikuttavat yhteisön sisällä osallistamalla kaikkia mukaan toimintaan. Taiteilija tekee oman ammattinsa työtä ja hoitoalan ammattilainen vastaa omasta roolistaan. Mutta monet ihmiset kykenevät ja haluavat laajentaa omaa työrooliaan. Jos sairaanhoitaja on taiteellisesti suuntautunut ja haluaa olla mukana myös taidelähtöisten menetelmien hyödyntämisessä, eikö se ole vain kaikkien etu? Jos taiteilijalla on osaamista myös vaikkapa liikuntarajoitteisen henkilön ohjaamiseen, kuka suuttuu?

Lisäksi monet taiteilijat, jotka ovat lähteneet kanssani työskentelemään sote-alalla, ovat työskentelytyyleiltään hyvin ihmisläheisiä. Monella on muusta yhteydestä kokemusta ja osaamista erilaisten oppijoiden kohtaamisesta. Tiimini kaikki taiteilijat osaavat ”lukea” yleisönsä tarpeita ja kommunikoivat  tilanteiden vaatimalla tavalla. Merkittävä taito jota kaikilla ei ole – ei taiteilijoilla eikä muiden ammattien edustajilla. Eihän se kuitenkaan ole mitenkään omituista, että taiteilija peilaa toimintaansa yleisön reaktioiden mukaan, vai?

Mitä se oikea taide sitten oikein on?

Performanssitaiteilijoita kuvataan Lontoon keskustassa. Tammikuu 2015.

En ymmärrä tätä kyselyä. Kuka katsoo oikeudekseen arvottaa sanaa taide – eihän sille saa edes patenttia! Tästä taiteen määrittelystä tai sen mahdottomuudesta en välitä kirjoittaa enempää, sillä kantani on selvä: kukin tavallaan. Ei ole keneltäkään pois, jos tuotan taidetoimintaa erityisryhmille. Ei taiteilijan ammatillinen arvo laske jos hän työskentelee myös ryhmän kanssa.

Taide arjen vahvistajana -taidetoiminnassa tavoitteena ei siis ole taiteellinen yksilöllinen tuote eikä taiteilijan näkemysten esittely. Yhteisöllisyys, tasa-arvo, itsensä ilmaisu, kommunikointi, elämän aistiminen – taidelähtöisiä menetelmiä hyväksi käyttäen. Ammatillisessa ohjauksessa; hoivakulttuuriin tuulahdus taidemaailmasta.  Lopulta syyntyvä taideteos on prosessin näkyvä tulos ja varmasti erittäin arvokas kyllä.

Nyt syksyllä käynnistyy ainakin viidessä uudessa kohteessa taidetoimintaa: draamaa, kuvataiteita, musiikkia, tanssia. Yhteensä ryhmiä on jo 21 ympäri eteläistä Suomea. Minulla on antoisa työmaa; taidetoimintaa ihanien ihmisten kanssa.