Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016.

Onks pakko jos ei taho?

Jos se kuuluu työnkuvaasi ja sinulle maksetaan palkkaa siitä: on pakko.


Tässä yhteydessä se tarkoittaa työnohjausta. Taidetoimintaan osallistujat edustavat kaikki yhtä ja samaa ryhmää: ihmisiä. No on joukossa myös pehmolelujakin välillä.


Kehitysvammaisella asiakkaalla on oikeus olla osallistumatta taidetoimintaan. Hänen ei tarvitse olla kiinnostunut kyseisestä mahdollisuudesta. Hänen ei ole pakko jos ei tahdo.


Ne henkilöt, joiden työ on asiakkaan tukeminen hänen toiminnoissaan, saavat palkkaa ohjaustyöstä.
Heidän tehtävänsä on olla aktiivisesti läsnä, toimia kannustajana ja vahvistaa asiakkaan osaamista.
Aktiivisella läsnäololla tarkoitan aitoa osallistumista.


Passiivinen läsnäolo näyttäytyy vaikkapa sillä lailla, että räplätään kännyä sohvalla kun kaikki muut keskittyvät luovaan ilmaisuun. Kylläpä tuntuu ja näyttää ikävältä; ei arvosteta taiteilijan panosta eikä ryhmän toimintaa.


Näin joulun aikaan pitäisi olla kiltti. Kiltteys on eri asia. Sisäsyntyinen fiksuus ja tilannetaju kehittyvät yleensä iän myötä. Viime aikoina olen kuitenkin nähnyt liian monta kertaa omituista suhtautumista työntekoon. "Ei kuulu mulle" -asenne pompsahtaa esille joka kymmenennen ihmisen kohdalla. (Täysin mutu-tuntumalla heitetty oma arvio.) Vaikka taidetoiminta ei henkilökohtaisesti innostaisikaan työssäolevaa, niin kyse ei ole hänen valinnanvapaudestaan. Ei siitä, haluaako työntekijä olla kiltti ja osallistua.

Kehitysvammaiselle asiakkaalle tarjotaan valinnan mahdollisuus. Hänen ohjaajansa työ on kannustaa asiakasta kokeilemaan uutta ja tukea häntä taidetoiminnassa. Hyvin palkitsevaa on nähdä kuinka ne yhdeksän työntekijää kymmenestä osoittavat huikeaa ammattitaitoa erityistukea tarvitsevan asiakkaan ohjaamisessa. He ymmärtävät ryhmätoiminnan vaikutukset ja haluavat edistää asiakkaan osallisuutta taidetoimintaan.

Esimerkin voimalla eteenpäin.

Leivotaan, mutta onko muotti oikea?

Tässä tosi tarina: Piritta hankki piparimuotteja taideryhmämme joulujuttuja varten.

Uusien muottien joukossa oli joku aivan ihmeellinen uusi muoto.

Onko se lintu vai mikä? Jos se on lammas, niin sillä on oudon pullea häntä….

Lintu, lammas vai mikä?

Mikä ihme tämä on? Lintu?

Jonkin aikaa muottia käänneltyään tuli oivallus:

Ne sehän on veturi!

Kuten edellisessä blogissani kirjoitinkin: oivallus – asioiden uudelleen ajattelu on aivan ihana tunne.

Kyllä meillä oli hauskaa. Kiitos Pirittalle tämän muotti-kokemuksen jakamisesta.

Näillä muoteilla saatiin aikaiseksi hienoja töitä. Sillä ei ollut väliä miten päin niitä käytettiin.

Antoisaa joululeivonnaisten ja askartelujen aikaa kaikille!

Rethink – tänka om – aatteleppa uudelleen

 

Uudelleen ajattelu - Ihana toiminto jossa saa ajatella jonkin asian uudelleen. Nähdä asiat uudesta vinkkelistä; katsoa tuttuja juttuja uusin silmin.

Elämämme on turvallisempaa, kun meillä on valmiit ajatusmallit. Kokemuksen ja opitun myötä pystymme nopeammin hahmottamaan toimintaa. Olemme oppineet, että asiat tehdään määrätyllä lailla.

Mutta entä kun totuttu muotti pitää rikkoa? Osaammeko antaa toisen tehdä vaikkapa taidetta omalla laillaan? Ei määritellä oikeaa ja väärää sen mukaan, miten me olemme tottuneet asian näkemään.

Useimmilla on tarve mahtua muottiin, olla sellainen kun oletamme, että meidän pitäisi olla. Tehdä asioita niin kuin on käsketty. 

 

Kalle hedelmävadissa.

 

 

Onko vati oikean kokoinen? Vai onko minulla vain ennakkokäsitys siitä, minkä kokoinen vati sopisi kissan alustaksi? Hetkinen: voiko kissa ylipäätänsä istua kulhossa?

 

Kalle-kissalle tässä ei ole mitään ongelmaa – siis minullekin tämä on ok.