perjantai 3. huhtikuuta 2015

Out of the box

undefined
kuva: papunet.net
Luovuuden tila: turvallinen ja rento ilmapiiri + rohkeus ajatella omalla laillaan. Out of the box.
Tosi kivasti toimii ihan pääsiäisaskarteluiden kanssa.

Tunneäly?

Onko sellaisilla persoonilla enemmän uskallusta toteuttaa itseään laatikon ulkopuolella, joilta ei odotetakaan määrättyä toimintaa tai loogista työn toteutusta? En haulua uskoa, että koulutus tai rutiinit estävät tunneälyä. Tosin usein muotissa toimivien ihmisten on paljon haastavampaa heittäytyä luovaan toimintaan. Näinhän se on, että vahvuudet jollain elämän alueella peittävät alleen mahdollisuudet jonkin toisen aistin tai näkökannan vahvistumiselle. Kuin myös puute vaikkapa loogisessa ajattelussa voi olla eduksi uuden keksimiselle tai luovassa suunittelussa. Ei heti joudu ajattelemaan, että ei näin voi ajatella...

Tietoisuus omista tunteissa -> itsenäisyys, oma valinta -> mahdollisuus toteuttaa itseään.
Pääsiäisenä tehdään perinteisesti paljon erilaisia koristeita omaksi ja muiden iloksi. Ja se tipuhan siis saa olla myös muunkin värinen kuin keltainen.

Hyvää pääsiäisen aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti